Henkimaailman asioita

Kuoleman kanssa läheisesti tekemisiin joutuessa olen huomannut herkistyneeni henkiperäisille asioille. Asiat, jotka ennen saattoivat tuntua humpuukilta ja hihhuleiden hapatukselta, ovat nyttemmin alkaneet tuntua kiinnostavilta ja jopa uskottavilta asioilta. Tai ainakin näille henkiperäisille, yliluonnollisille asioille on alkanut antaa mahdollisuuksia. Mitä jos niissä onkin jotain perää? Olen alkanut leikitellä ajatuksella, että mitä jos tietyt sattumanvaraiset tapahtumat ovatkin jotain kohtalon sormen osoittamaa toimintaa, eikä pelkkää sattumaa.
   Yhtenä esimerkkinä otettakoon sellainen asia, että useita viikkoja sitten tapasin keskiviikkona töistä tullessani junassa lukioaikaisen ystäväni Helin ruuhkajunassa. Ehdimme Pasilan ja Kilon välisen matkan aikana rupatella pikapuoliin pääasialliset kuulumiset. Jouduin tietenkin kertomaan Essin poismenosta, mikä tietenkin järkytti Heliä suuresti. "Siis Essi? Kuollut?"
   Helin tapaaminen oli mukava yllätys, enkä vielä sen enempää ryhtynyt asiaa paisuttelemaan - kunnes tasan viikko Helin tapaamisesta näin Elielinaukiolla entisen työkaverini Taijan kuuden vuoden takaa! Taijan tapaaminen oli todella pikainen, koska olin kiiruhtamassa duunikaverini kanssa urheilemaan. Mutta ehdin vaihtaa Taijan kanssa kuulumiset ja sähköpostiosoitteet.
   Illalla kotiin päästyäni aloin tuumailla näitä kahta yllättävää kohtaamista Essin poismenon kannalta. Eikös se sananparsi mene jotenkin tyyliin "Kun yksi ovi sulkeutuu, avautuu uusia ovia kaksi"? Illalla alkoi tuntua erikoiselta se, että juuri nyt tässä elämäntilanteessa tapaan vanhoja ystäviä vuosien takaa. En voinut välttyä ajattelemasta, että kohtalo olisi jotenkin puuttunut peliin.
   Viimeistään siinä vaiheessa nousi selkäkarvat pystyyn selässäni, kun kirjoitin entiselle työkaverilleni Taijalle sähköpostia illalla ennen nukkumaanmenoa. Olin hirmuisen energinen ja iloinen Taijan näkemisestä. Kun olin lopettanut viestin kirjoittamisen, vilkaisin sattumalta tietokoneen kelloa katsoakseni joko pitäisi suoriutua peiton alle. Kello näytti 23:10 23.10.2013.
   Ja päivää ennen Essin kotona järjestettäviä suuria teekutsuja (joihin kutsuttiin liuta Essin ystäviä Suomen lolitapiireistä) havahduin illalla siihen, kun näin kummallista pyrähtelyä lasitetulla parvekkeellani. Menin katsomaan asiaa tarkemmin ja huomasin, että parvekkeelleni oli eksynyt pieni sinitiainen, joka oli onnistunut tunkemaan itsensä pikkiriikkisestä avonaisesta raosta parvekelasin välistä sisälle parvekkeelle. Oliko sinitiainen Essi, joka oli tullut tervehtimään ja toivottamaan hauskaa tulevaa teekutsupäivää? Mene ja tiedä. Teekutsuilla yksi Essin läheisistä lolitaystävistä sanoi minulle kuinka tuntuu käsittämättömältä, ettei Essiä enää ole fyysisesti ja että koko ajan odottaa, että Essi kävelee alakerrasta rappuja ylös tervehtimään. Vaikka Essin fyysinen olemus onkin poistunut jonnekin, niin henkisesti Essi varmasti on kutsuilla mukana, totesi Myrsky-niminen lolitaystävä. Koska kutsuilla oleminen ei ollut millään muotoa vaikeaa tai ahdistavaa, ja tunnelma oli kaikinpuolin lämminhenkinen ja kevyt, niin Essin täytyi olla paikalla.
   Kaikista mykistävin tapaus on kuitenkin se, kun Essi uutena vuotena kertoi minulle heränneensä viitisen vuotta sitten sellaiseen tunteeseen, että viiden vuoden päästä tulisi tapahtumaan jotain todella ikävää, joka mullistaisi monien elämät. Lisäksi samaisena viime uudenvuodenaattona hän mainitsi, että tuntuu kuin tulevana vuonna joutuisimme kokemaan jonkun todella läheisen kuoleman. Essi ei osannut sanoa tarkalleen, kuka tulisi kuolemaan, mutta joku läheinen.
   Essin sanat nousivat kipeästi pintaan heti Essin syöpädiagnoosin jälkeen. Vaikka päättäväisesti kaikki olimme asennoituneet taistelumoodiin, niin vuoden vaihteen sanat alkoivat takoa päässäni. Essikö tässä sitten kuoleekin??? Kun loppu sitten viimenään koitti, ei meistä läheisistä kukaan voinut välttyä miettimästä Essin ennustuksia ja sanoja henkimaailman kantilta.
   Edellämainitut tapahtumat ovat jollain tapaa havahduttaneet minut seuraamaan maailmaa hieman eri silmin ja ajatuksin. Jo heti Essin kuoleman jälkeen aloin vakavasti pohdiskella, että tässä ympäröivässä tilassa täytyy olla jotain muutakin kuin se mitä näemme ja kuulemma ja kosketamme. Ja on joku paikka tai tila, minne Essin sielu on siirtynyt. Jostain hän minua katselee. Ei välttämättä mistään pilven reunalta tai taivaasta, mutta jostain. Essi on jossain tässä lähellä, mutten osaa sitä tarkemmin paikallistaa tai selittää. En ole uskonnollinen ihminen enkä usko Jumalaan, mutta uskon, että on jotain mitä ei silmillä näe eikä järjellä pysty selittämään.
   Sitäpaitsi tunnen aina aika ajoin kuinka kissavainaani Niisku humpsauttaa itsensä sängylleni joko jalkopäästä tai pään puolelta. Sen tuntee ihan niin selvästi, kuin Niisku oikeasti hyppäisi sängylle, kuten tapasi eläessään tehdä. Niisku käy aina välillä vierailulla.
   Olen varma, että Essikin ilmestyy minulle jonain kauniina päivänä. Jossain muodossa.