Surutyö on moninaista ja vaihtelevaa, se on nyt tullut huomattua. Joulun aika meni ahdistuksessa ja pahoinvoinnissa ihan omalle tasolleen, voimat olivat todella minimissä henkisesti. Uusi vuosi tuntui helpommalta.
Nyt kun olen palannut takaisin töihin ja arki on katkonaisten viikkojen jälkeen alkamassa rullaamaan normaalirytmiinsä, elämä tuntuu taas kääntyneen parempaan suuntaan. Eilen satoi pieni kerros luntakin maahan, se valaisee yleismaisemaa kummasti. Valaisu kohdistuu myös mielen sopukoihin. Syksy ja loppuvuosi oli kyllä synkkää aikaa, valon määrän ja mielen voinnin puolesta.
Tuntuu helpottavalta tajuta, ettei tuskaisuus ja ahdistus suremisessa ole kokoaikaista, vaikka kaikki ympärilläni on sitä aina toitottanutkin. Mutta ahdistunut ihminenhän ei kykenekään ihan täysin vastaanottamaan hyviäkään neuvoja, vaan ahdistunut on päättänyt kivenkovaan olevansa ahdistunut. Kyllä hyvät neuvot kuullaan ja pyritään järkeilemään, ehkä jopa tajuamaankin, että järjellisesti asia on kuten muut sanovat. Mutta jokin siellä mielen sopukoissa usein pistää kampoihin ja on toista mieltä.
Olen nyttemmin jaksanut tehdä enemmän asioita. Lamaantuneen ja passivoituneen paikoillaan pysymisen sijaan olen noussut ja tehnyt juttuja: olen leiponut, kirjoitellut Facebookiin ahkerasti, käynyt töissä, suunnitellut sisustuksen uusimista, ostanut uusia tavaroita kämppääni (mm. uudet verhot olohuoneeseen, uuden matonpätkän, leivontavälinteitä alati karttuvaan leivontavälinekokoelmaani) ja niin edespäin. Lisäksi aloitin tällä viikolla meditaation, ja sain aikaiseksi vihdoin ja viimein käydä poistattamassa alaselässäni olleen helposti vaatteita vasten hankaavan luomen. Näennäisesti pieniä asioita, mutta väsyneenä ja ahdistuneena nämä pienet asiat tuntuvat hyvinkin merkittäviltä. Elämä todellakin koostuu pienistä asioista.
Täysin tietoisena siitä, että suru ottaa taas synkemmän muotonsa jossain vaiheessa pyrin silti nauttimaan täysillä hyvistä hetkistä. Hyvät ja hymyt huulille tuovat hetket eivät omalla kohdallani ole olleet mitenkään erityisen ajankohtaisia viime vuoden aikana. Olen pyrkinyt myös tietoisesti päästämään irti syyllisyydentunteesta, joka oman hyvän päivän tai hyvän olon tunne joskus saattaa nostaa pintaan. Ihan kuin en oikeasti saisi nauttia elämästä ja iloita asioista, vaikka teenkin surutyötä! En usko, että Essi olisi halunnut läheistensä vellovan jatkuvassa lamauttavassa surussa. Luulen ja ainakin toivon, että Essi on tällä hetkellä tyytyväinen siitä, että pystyn jatkamaan elämääni ilman häntäkin. Se, että nyt tuntuu hyvältä ja jaksan aidosti nauttia asioista, ei tarkoita sitä, ettenkö Essiä surisi tai ettenkö ikävöisi ystävääni tai etteikö hän olisi ollut tärkeä ihminen. Surra voi myös ilon kautta.
Essi on ihan joka päivä tiiviisti mielessäni ja kulkee kaikkialla mukanani, missä ikinä liikunkin. Essi on enemmän läsnä arjessani nyt kuin koskaan aiemmin yhteisten vuosiemme aikana. Nyt enää henkisellä tasolla, mutta sitäkin voimakkaampana.
Minä todellakin tarvitsin tätä pientä henkistä taukoa tuskasta, joka tuntui vievän kaikki voimat vuoden lopulla. Välillä on saatava aidosti hengittää ja levähtää. Elämä ei ole ruusuilla tanssimista eikä kokoaikaista unelmaa, mutta ei sen kuluttavaa ja repivää painajaistakaan tarvitse kokoaikaisesti olla. Ihminen tarvitsee breikin. Happea on saatava, että jaksaa hengittää. Joulua kohden tuntui hetkittäin siltä, että meinaa happi oikeasti loppua.
En tiedä johtuiko keskiviikkoisen meditaation jälkeinen silmien avautuminen ja yllättävän skarppi olo pelkästään meditaatiosta, mutta tunnin jälkeen tunsin kuin olisin jotenkin avannut silmäni enemmän auki. Ympäristö tuntui jotenkin terävämmältä eikä ilma ympärillä tuntunut niin raskaalta. Mene ja tiedä. Jotain kuitenkin tapahtui, sillä olo oli ihan erilainen tunnin jälkeen. Ehkä ohjattu meditointi avasi jotain sisälläni, mikä oli jo kenties raollaan?
Mihin kaikkialle tie vielä viekään? Missä olen vuoden päästä? Kuka olen vuoden päästä?
Kysymyksiä, kysymyksiä...
Ennen kuin saan vastauksia, hengitän taas pari kertaa syvään ja ryhdyn askareisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti